Artturi Mannonen teki Roni Polatin hienoon syöttöön täydellisen juoksun, jonka ansiosta KJP kuittasi kolmannen voiton peräkkäin.
Mannonen penkiltä sankariksi
Kolmosen vääntö pisteistä kotijoukkue Mikkelin Pallokissojen kanssa oli tiukka ja tasainen tuloksenaan maalirikas ja riehakas vierasvoitto 3-4 (1-3). Näin ollen KJP otti kolmannen voittonsa putkeen ja harppasi taulukossa samalla jälleen pykälän ylöspäin ohittamalla nimenomaan Mikkelin.
Ottelun loppu oli dramaattinen. Mikkeli tasoitti 86. minuutilla vahvasti paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa. Kun myös sen edellinen kavennus oli karkean tuomarimokan ansiosta erittäin kyseenalainen, KJP sai tasoituksen ärsyttämänä todellisen turbovaihteen päälle.
Voittomaalin teki täsmävaihtona kymppipaikalle 90. minuutin kohdalla tullut Artturi Mannonen, joka paukautti Roni Polatin huippupassin viidestä metristä tyhjiin kaksi minuuttia myöhemmin. Melkoinen suoritus useimmiten topparin paikalla nähtävältä Mannoselta.
- Saatiin kaverin tasoituksesta sellainen boosti päälle, ja voittomaali oli todella tehty, Ronilta hieno pohjatyö ja Artturilta erittäin oikea-aikainen juoksu ja komea viimeistely, päävalmentaja Esa Udd hehkutti kolme pisteen ja kolmen korin tulosta.
MiKP:n ilta tulospalvelussa ei ollut kovin varmaa tekemistä, sillä vielä iltakymmeneltä Palloliiton tulospalvelu ilmoitti ottelun päättyneen tasan!
Vahva alku
Kevätkierroksella MiKP pääsi Kouvolassa helpolla mustapaitojen kokoonpano-ongelmien vuoksi vieden pinnat Savoon 4-1. Perjantaina KJP sai siis maukkaan revanssin.
Maalinteon aloitti Khalid Kaddouri jo 9. minuutilla. Osumaa edelsi komea yhdistelmä, kun Joosua Erjanko antoi ensin Kaddourille, joka sahasi nopeasti puolelta toiselle Niko Nakarin kanssa päästen laukomaan takanurkkaan.
Komea oli myös toinen maali, jonka iski Kalle Sippula 36. minuutilla. KJP pelasi laidasta hieman takaviistoon. Kissojen pakki pääsi hieman väliin, mutta pallo jäi pomppimaan boksiin, jossa Sippula latasi sen volleystä etuylänurkkaan.
Kahden maalin johto turrutti hieman vieraita, sillä Aaro Hyvönen pääsi puskemaan kavennuksen 44. minuutilla kenenkään suuremmin estelemättä.
Juuri ennen taukovihellystä tullut takaisku olisi voinut olla henkisesti rankka, mutta KJP iskikin takaisin. 45+1 minuutilla pitkähkön kuivan kauden maalien valossa vääntänyt Niko Nakari pääsi ohjaamaan Jan Rytilahden pitkän ja tarkan vapaapotkun takaviitoselta pömpeliin täysin vapaasti.
Tappopaikkoja riitti
Uudelleen hankittu kahden maalin johto ei toista kertaa väljähdyttänyt vieraiden menoa. Tauolta tuli voitontahtoinen KJP, jolla oli heti toisen puoliajan alkajaisiksi todella vahva jakso.
- Meillä oli lyhyessä ajassa 4-5 maalipaikkaa, joista yhdestäkin onnistumalla ottelu olisi ollut siinä. Mutta kun ei itse tee, niin silloin kaveri yleensä tekee, Esa Udd muistutti.
Jos KJP olisi hävinnyt ottelun, etenkin Mikkelin toisesta maalista olisi riittänyt jossiteltavaa. Joosua Erjanko voitti omalla alueella pääpallon, mutta purku ei onnistunut heti täydellisesti, ja Mikkelin isokokoinen pelaaja hyppäsi KJP-topparin selkään vieden tasapainon ja pallon.
- Ville Iiskola torjui pari-kolme kertaa, mutta pallo vain pomppi meidän alueella ja lopulta tuli sellainen räkämaali. Tuomari ei onnistunut täysin kääntämään peliä, ja tuossa aivan selvässä virhetilanteessa hänen selityksensä oli, että molemmat pelaajat liikkuivat samaan suuntaan, valmentaja Udd taivasteli.
Loppu oli kuitenkin melkoista historiaa, ensin karhea tasoitus ja sitten todella maistuva voittomaali.
Hyvä syysvire
KJP:llä on koossa 32 pistettä, kun sarjassa on jäljellä kolme kierrosta. Mustapaidat saavat loppusuoralla kotiinsa Kotajärven ja päätöskierroksella Kultsun, näiden välissä on vierailu Heinolan iltavaloihin Plaanin vieraana.
Kaikki kolme ryhmää ovat taulukossa KJP:n alapuolella, joten mainio syysvire tietänee sitä, että pistesaldo menee väkisinkin yli täysin kaksijakoisen viime kauden, jolloin joukkue kokosi 33 pistettä päätyen maaleissakin vain lukemiin +3.
- Markku Lintula -
Kevään Kouvolan kohtaamisesta puuttunut Ville Iiskola oli uusinnassa tärkeä mies esittäen muutaman huikean pelastuksen.
Niko Nakari karkasi maalintekoon juuri, kun mikkeliläiset odottivat jo taukovihellystä omasta osumastaan tyytyväisinä.
Roni Polat puikkelehti Kissojen kookkaan puolustuksen välissä tuloksekkaasti. Nuori mies teki hienot pohjat Artturi Mannosen voittomaaliin.
Khalid Kaddouri oli edellisessä ottelussa elementissään katkojana, mutta perjantaina hänen nimiinsä merkittiin jo täysosumakin. Toisella puoliajalla onni ei enää ollut myötä.
Joosua Erjanko puskee palloa kieli poskessa väljemmille vesille.
#meidänkjp #unelmienjalkapallokenttä #visitkouvola #kouvola #urheilukaupunki #KJP #montajoukkuettayksiseura #kouvolanjalkapallo #kaakonkolmonen #futiskouvola #kouvolanjalkapalloonkjp
9' | Maali | Kaddouri Khalid |
36' | Maali | Sippula Kalle |
44' | Maali | Hyvönen Aaro |
46' | Maali | Nakari Niko |
60' | Maali | Ahmed Hassane Ahmed Mohamed |
86' | Maali | Suutari Sauli |