KJP teki LaPan verkkoon kuusi maalia. Aineksia oli enempäänkin, mutta osumien jakautuminen viidelle pelaajalle lämmitti lukemia enemmän.
Tunnelmasta toiseen, oli KJP:n toimiva motto jalkapallon Kolmosen torstain kotiottelussa. Haminan kuumaksi menneestä lopusta ja taistelupisteen harmillisesta menetyksestä ei ollut muistoakaan jäljellä, kun Lappeenrannan Pallo pyöri Sarkolassa sinne ja tänne, usein myös maaliin. KJP voitti komeasti 6-1 (4-0), ja vaikka vieraillakin oli puolenkymmentä taalapaikkaa, voitto olisi silti voinut olla jopa suurempi.
Kun tauolle mentiin 4-0-lukemissa, KJP:n Roni Polat oli kerännyt lukemat 1+3. Nuori mies oli siis pelin ratkaisuvaiheessa mukana jokaisessa maalissa.
- On tosi huikea fiilis, vaikka paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin. Joukkue on ottanut minut tosin hyvin vastaan, ja Haminan tapahtumat saimme nollattua todella hyvin, 17-vuotias ja jo nyt hyvän potkutekniikan omaava pelintekijä hehkutti.
Kuparisen rikkoi 8. minuutilla luottotoppari Joosua Erjanko, joka rouhi pienestä kulmasta Polatin antaman kulman sisään. Polat oli itse asialla 12. minuutilla, kun tarkka vasuri hyvän ajon jälkeen paukahti yläkulmaan.
40. minuutilla Polat ajoi vahvasti päätyyn ja leikkasi rajaa pitkin sen verran, että Niko Nakari ehti hankkiutua mielipaikalleen – 3-0.
Ja pari minuuttia myöhemmin Polat käytti pelisilmäänsä. Sopivan kova maannuoliainen taaksepäin vapaalle Jussi Lanulle, joka pommitti vastapalloon hienosti 4-0.
LaPalla paha kolmikko
Vaikka 6-1 on lukemina selittelemätön paikka, voittajilla oli kahden nopean maalin jälkeen vaikea vaihe. Vieraat iskivät nopeilla vastaiskuilla useita kertoja, mutta pari kertaa nousi lippu ja pari kertaa palloon ehti ensin maalivahti Ville Iiskola, joka kruunasi iltansa lopun refleksitorjunnalla.
Joka tapauksessa, LaPa olisi voinut kavennuksella tehdä ottelusta toisen näköisen. Toisaalta sekin on fakta, ettei ensimmäisen vartin kaltaista herhiläisprässiä pysty pitämään yllä 90 minuuttia.
- En ollut huolissani, mutta oli kuitenkin keskityttävä piiskaamaan porukkaan uutta ryhtiä. Siinä onnistuttiin, kuten onnistuttiin myös vieraiden todella vaarallisen ja taitavan vahvistuskolmikon ottamisessa tarkasti, KJP:n päävalmentaja Esa Udd myhäili.
Abah Akoh, Rodney Hammad ja erityisesti menemisen meininkiä esitellyt Alexander Odeh tekivät itselleen juoksupaikkoja, mutta joukkuepelaamisessa ja pystyssä pysymisessä on vielä haasteita kielen lisäksi. Tokihan perinteinen v-sana on jo hallussa, mutta ei juuri muuta.
Juuri Odeh teki vieraiden lohtumaalin vaparin jatkeeksi 52. minuutilla, mutta etsikkoaikaa ei ehtinyt tulla, kun KJP naulasi lopulliset lukemat nopeasti 60. ja 62. minuuteilla.
Avauksessa vasemmalla laidalla aloittanut Atte Aarnivirta ehti avata kauden maalipään juuri ennen vaihtoon lähtemistään komealla kaukolaukauksella. Kuudennen niittasi Nakari, jonka vapautti hyvään juoksuun ja onnistuneeseen haastoon Artturi Mannonen topparintontilta.
Nakarilla oli kaikki ainekset hattutemppuun, mutta esimerkiksi illan komein saksari meni reilun pallonmitan oikealta ohi.
Pelitapa sisäistyy
KJP peluutti koko penkkiään varamaalivahtia lukuun ottamatta. Näin ollen Jere Karhula, Tiitus Mäkinen, Oleksander Levchenko, Jaagup Harju, Antti Nurmi ja Aleksi Pekkanen saivat tärkeitä minuutteja ja myös onnistumisia.
Juuri LaPasta KJP:n paitaan siirtynyt Nurmi oli oikealla laidalla todella tarkka, Karhula vilautteli syöttötaitoja ja Pekkanen oli lähellä tehdä komean vaparimaalin. Mäkinen pyöräytteli taas kerran onnistuneesti ja Harju tarjoili kerran Karjalan miehelle siksi jämäkkää tarttolaista olkapäätä, että pallo vaihtoi omistajaa ja lappeenrantalainen asentoa. Levchenko pelasi lopussa järkevästi kellosta minuutteja pois, ja kommunikaatio muiden kanssa paranee koko ajan.
- Meillä on todella hyvä harjoitusprosentti ja koko jengi on ostanut haluamani pelitavan täydellisesti. Se oli tämän ottelun parasta antia komeiden maalien ohella, Esa Udd kiitteli.
Avauksen miehistä suuri osa tulikin jo mainittua. Muista Lukas Spiring rauhoittui keltaisen kortin jälkeen tarkkaan peliin ja Oskari Nurminen juoksi taas neljän cooperin verran sopeutuen tilanteen mukaan tontille kuin tontille. Jan Rytilahti pelasi tapansa mukaan järkevästi ja miehen pelitapa on erittäin rikkeetön. Otto Haimi puolestaan sai maistaa rikkeitä muutamaan kertaan, toivottavasti jääpussi pohkeessa ei tiedä huonoa.
LaPan kokenut valmentaja Jukka Karhu juputti etenkin ottelun alussa jatkuvasti kotijoukkueen pelityylistä ja kommentoi sitä myös vaihtopenkkien puoleiselle avustavalle erotuomarille. Mielestäni tämä ylitti valtuutensa kommentoidessaan Karhun ”potkii koko ajan takaapäin jaloille” -väitettä toteamalla ”ollaan huomattu”.
Tuomariston tehtävä lienee pitää liiat vedet poissa myllystä, ei suinkaan päin vastoin.
Viime kaudella Kakkosesta pudonnut LaPa tarvitsisi alakertaan lisää jalkoja. Joonas Turku maalivahtina jäi parissa kotimaalissa auttamatta lyhyeksi. Afrikkalaiskavereissa on ainesta, vauhtiakin, mutta tähteys pitää Kolmosessa aluksi unohtaa tyystin.
- Markku Lintula -
Illan komein oli lähellä, kun Niko Nakari pääsi toisessa peräkkäisessä ottelussa pyöräyttämään saksipotkun. Veto meni niukasti ohi.
Roni Polat lataa vasemmallaan pallon vastustamattomasti Lappeenrannan maalin takayläkulmaan.
Joosua Erjanko rymisteli jatkamaan Roni Polatin kulmaa ja suuntasi puskunsa pienestä kulmasta ohi yllätetyn Joonas Turkun.
Atte Aarnivirta oli avauksessa vasemmalla ja hyvän illan kruunasi komea kaukolaukausmaali juuri ennen vaihtokomennusta.
Tiitus Mäkinen jättää Akoh Abahin tylysti venyttelemään lihaksiaan.
Nakarin illan toinen ja KJP:n kuudes syntyi kahden puolustajan välistä, eikä maalivahti Joonas Turku ehdi mukaan.
#meidänkjp #unelmienjalkapallokenttä #visitkouvola #kouvola #urheilukaupunki #KJP #montajoukkuettayksiseura #kouvolanjalkapallo #kaakonkolmonen #futiskouvola #kouvolanjalkapalloonkjp
8' | Maali | Erjanko Joosua |
12' | Maali | Polat Roni |
40' | Maali | Nakari Niko |
42' | Maali | Lanu Jussi |
52' | Maali | Odeh Audu Alexander |
60' | Maali | Aarnivirta Atte |
64' | Maali | Nakari Niko |