Palkintosateessa katon alla
Harraste 2009 - 2011Julkaistu: 20.10.2023 16.09

Palkintosateessa katon alla

Vuoden tyttöpelaaja Martta Nakko ja poikapelaaja Roni Polat ovat jo ehtineet osoittaa kykyjään myös edustusjoukkueissa. Kolmosessa viisi maalia tehnyt ja tukun maalisyöttöjä järjestellyt Polat oli yksi illan kovimmat kannustukset saaneista.


Jalkapalloilija ei säätä säiky, mutta juhliminen on toki mukavampaa lämpimissä sisätiloissa. KJP:n kauden päättäjäiset pidettiin keskiviikkoiltana MLL Areenalla eli kotoisammin Manskarilla, ja ahtaaksihan paikat olivat käydä yli tuhannen pelaajan, toimihenkilön ja kotijoukkojen edustajan voimin.

Sopu antaa sijaa. Kouvolan Jalkapallon kolmas toimikausi umpeutui hyvissä tunnelmissa. Yhteispeli sujuu koko ajan paremmin, ja nopeaan kasvuun on pystytty reagoimaan onnistuneilla henkilövalinnoilla.

- Reilu vuosi sitten seuraan tullut valmennuspäällikkö Jani Lähde on ehtinyt saada jo paljon hyvää aikaan ja uskon, että tämä on näkynyt positiivisesti joukkueiden suuntaan. Marraskuun alusta riviin on liittymässä uusi toiminnanjohtaja Juuso Laitinen, joka odottaa jo innolla, että pääsee sukeltamaan mukaan toimintaamme. Tosissaan tässä töitä tehdään sen eteen, että seurojen yhteisvoimin turvaamme jalkapallon alueellisen junioritoiminnan, KJP:n puheenjohtaja Sampo Suojala totesi avauspuheessaan kiittäen lopuksi kaikkia asianosaisia heidän tärkeästä panoksestaan.

Päättäjäisissä nuorimmat ikäluokat saivat perinteiseen tapaan kausimitalin, joihin Palkinto Pajarisen Pekka oli urakoinut kääntöpuolelle oikein seuran logot. 9-vuotiaista lähtien palkittiin joukkueittain sitten joukkuepelaaja, kykypelaaja ja aktiivinen harrastaja.

Palkintoja oli niin paljon, että niiden jakamisessakin oli hyvä vuorotella. Aluksi mitaleita jakoi hallituksen jäsenen Jenni Koskelan kanssa jokseenkin kaikki pelaajat nimeltä muistava Jan Rytilahti, jonka päästi huilaamaan Jani Lähde. Lisäksi palkintopöytää kevensivät puheenjohtaja Suojala, Merja Larikka ja erikoispalkintoja jakaneet Erkki ”Käärö” Leppänen ja KJP:n maalivahtivalmentaja Ville Lehtinen. Kuulutuksista vastasi jämäkästi Osku Muuronen.

Jokaiselle löytyi Manskarin kahviotilasta juoma ja munkki, onnekkaimmille kaksikin, ja kotimatkalle mukaan vielä pieni sipsipussi. Osa ehti varmasti kuluttaa tankkaamansa kalorit jo ennen palkintojenjaon aloittamista. Eli kuten aina, vapaa kenttä innostaa juoksemaan.

Siinä onkin seuratyötä tekevien aikuisten suurin palkinto – liikkuvat lapset ja nuoret. Hiljattain julkaistu tutkimushan kertoi karua kieltään siitä, kuinka tarpeeksi liikkuvien osuus pienenee kaiken aikaa huolestuttavasti. KJP-logo verkkarissa on oiva tae siitä, että oma juniori ei istu itseään länään, vaan nauttii pelaamisesta ja liikunnasta

KIITOS KAUDESTA 2023!

Lämmin kiitos seuran kaikille pelaajille ja joukkueen taustalla toimiville valmentajille, joukkueenjohtajille, huoltajille, rahastonhoitajille ja kaikille joukkueiden muillekin toimihenkilöille. Iso kiitos kuuluu myös vakituisille työntekijöille, jotka ovat organisoineet toimintaa, auttaneet ja tukeneet seuran ja sen joukkueiden toimintaa. Te kaikki mahdollistatte seuran olemassaolon!

Iso kiitos myös seuran tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Olette olleet tukemassa seuraamme ja mahdollistaneet matkaamme tähän asti!

Päättäjäisten kuvasatoa eri palkintoluokittain toimitetaan eteenpäin joukkueille ja asianosaisille viikon 43 aikana.

Palkintojen jako ikäluokittain 2023

KJP Tytöt 2017 -2018 mitalit, pelaajia yhteensä 15.

KJP Tytöt 2015-2016 mitalit, pelaajia 13.

KJP Pojat 2017 kaupunginosajoukkueiden mitalit Korialle, Kouvolaan, Kuusankoskelle, Myllykoskelle ja Valkealaan, tällä hetkellä pelaajia 59.

KJP Kuusaa Pojat 2016 mitalit, pelaajia 24.

KJP Myllykoski Pojat 2016 mitalit, pelaajia 17.

KJP Sudet Pojat 2016 mitalit, pelaajia 23.

KJP Valkeala Pojat 2016 mitalit, pelaajia 8.

KJP Koria Pojat 2016 mitalit, pelaajia 15.

KJP Kumu Pojat 2015 mitalit, pelaajia 14.

KJP Kajo Pojat 2015 mitalit, pelaajia 29.

KJP MyPa 2015 mitalit, pelaajia 12.

KJP Sudet Pojat 2015 mitalit, pelaajia 20.

KJP Tytöt 2014: joukkuepelaaja Amanda Niemi, kykypelaaja Elisabeth Verso, aktiivinen harrastaja Salka Niemelä.

KJP Pojat Kumu 2014: joukkuepelaaja James Tervolin, kykypelaaja Joona Virtanen, aktiivinen harrastaja Leo Räsänen.

KJP Pojat MyPa 2014: joukkuepelaaja Luukas Vikman, kykypelaaja Leonid Yansevich, aktiivinen harrastaja Oliver Purho.

KJP Pojat Sudet 2014: joukkuepelaaja Arne Warnier, kykypelaaja Pyry Holopainen, aktiivinen harrastaja Milo Rajala.

KJP Tytöt 2013: joukkuepelaaja Elviira Markkanen, kykypelaaja Hertta Kolsi, aktiivinen harrastaja Amanda Rytinki.

KJP Pojat 2013, neljä ryhmää, pelaajia 64+8, ei vielä kiinteitä ryhmiä.

2013: Joukkuepelaaja Topias Turpiainen, kykypelaaja Väinö Keinänen, aktiivinen harrastaja Niki Lehtinen.

2013 jatkuu: joukkuepelaaja Niilo Aarnio, kykypelaaja Venni Eskola, aktiivinen harrastaja Aleksi Laisi.

2013 jatkuu: joukkuepelaaja Samuli Pitkänen, kykypelaaja Viivi Ryöppy, aktiivinen harrastaja Jimi Miinin.

2013 jatkuu: joukkuepelaaja Sahraman Polat, kykypelaaja Valtteri Taivainen, aktiivinen harrastaja Elmo Teräväinen.

KJP Tytöt 2011-12: Joukkuepelaaja Elsa Byman, kykypelaaja Oona Laurila, aktiivinen harrastaja Sanni Koskela.

KJP Pojat 2012, pelaajia 65+12.

Valkoinen: Joukkuepelaaja Reko Härmä, kykypelaaja Jonson Florent, aktiivinen harrastaja Johan Janatuinen.

Musta: Joukkuepelaaja Eemil Vikman, kykypelaaja Atte Pekkanen, aktiivinen harrastaja Eetu Kolsi.

Harmaa: Joukkuepelaaja Ossi Kangaskolkka, kykypelaaja Eino Myyryläinen, aktiivinen harrastaja Niklas Huovila.

Kymiliiga: Joukkuepelaaja Ilmari Virtala, kykypelaaja Arttu Rantalainen, aktiivinen harrastaja Teemu Relander.

KJP 2011, 3 ryhmää, pelaajia 48+5.

KJP: Joukkuepelaaja Eetu Karvonen, kykypelaaja Niclas Manso, aktiivinen harrastaja Edvardd Paduraru.

Musta: Joukkuepelaaja Unto Lönnroth, kykypelaaja Eino Lönnroth, aktiivinen harrataja Taisto Rossi.

Valkoinen: Joukkuepelaaja Vili Korhonen, kykypelaaja Oliver Junnola, aktiivinen harrastaja Emil Uotila.

KJP Pojat 2010, 3 ryhmää, pelaajia 39.

Musta: Joukkuepelaaja Topi Pöysä, kykypelaaja Taneli Pajari, aktiivinen harrastaja Tatu Haimi.

Valkoinen: Joukkuepelaaja Aatu Puustinen, kykypelaaja Aatu Teräväinen, aktiivinen harrastaja Juuso Hostikka.

Harmaa: Joukkuepelaaja Ukko Kuusisto, kykypelaaja Miiko Koskinen, aktiivinen harrastaja Arttu Hohti.

KJP Tytöt 2009: Joukkuepelaaja Kerttu Forssell, kykypelaaja Iisa Muurikka, aktiivinen harrastaja Evi Jalkanen.

KJP Pojat 2009, 2 ryhmää, pelaajia 32+2.

KJP: Joukkuepelaaja Aku Kortelainen, kykypelaaja Aaro Kärkkäinen, aktiivinen harrastaja Eetu Sysi-Aho.

Musta: Joukkuepelaaja Aarne Taimela, kykypelaaja Anselmi Ruosteluoma, aktiivinen harrastaja Kasper Eklund.

KJP Pojat 2008, 2 ryhmää, pelaajia 39.

Kilpa: Joukkuepelaaja Juho Leikas, kykypelaaja Veeti Piira, aktiivinen harrastaja Topi Karvonen.

Kilparyhmä jatkuu: Joukkuepelaaja Leevi Hyypiä, kykypelaaja Otto Meriläinen, aktiivinen harrastaja Konsta Tohka.

KJP Pojat 17: Joukkuepelaaja Nuutti Hyvönen, kykypelaaja Santeri Jäntti, aktiivinen harrastaja Lassi Laine.

Naiset edustus: Joukkuepelaaja Milla Kytö, kykypelaaja Mona Liukkonen, aktiivinen harrastaja Veera En.

Miehet edustus: Joukkuepelaaja Oskari Nurminen, kykypelaaja Tiitus Mäkinen, aktiivinen harrastaja Antti Nurmi.

Ville Lehtisen maalivahtien kiertopalkinto: Lassi Laine.

Vuoden tyttömaalivahti: Silja Suurnäkki.

Vuoden poikamaalivahti: Juho Leikas.

Vuoden tyttöpelaaja: Martta Nakko.

Vuoden poikapelaaja: Roni Polat.

Vuoden positiivisuuspalkinto: Neea Heikkilä, joka luo omalla runsaalla positiivisella ja iloisella tekemisellään valoa ja iloa ympärilleen ja tehnyt runsaasti työtä yhdistyvän ikäluokan 2014 eteen.

Vuoden joukkue: KJP Tytöt 2013-14. Joukkueen toiminta vastaa KJP:n arvoja, siellä on kaikkien hyvä olla ja turvallista harrastaa. Toimihenkilöistä on löytynyt hyvin talkoolaisia seuran tapahtumiin.

Vuoden toimihenkilöt: Outi Tuovinen ja Kimmo Käki. Ovat toimineet esimerkillisesti ja seuran arvojen mukaisesti kauden 2023 aika ja mahdollistaneet toiminnallaan yli 70 pelaajan harrastamisen sekä jaksaneet tehdä pyyteettömästi töitä joukkueen eteen.

Vuoden talkoolaiset: Katariina Vuorenmaa ja Merja Larikka, ovat tehneet ansiokasta vapaaehtoista seuratyötä myös tämän toimintavuoden aikana.

Vuoden juniorijoukkueen valmentaja: Mika Halmetniemi, P15 ja P17.

Reino Hintsa kiertopalkinto Susi-taustaiselle Kanta-Kouvolan 15-vuotiaalle pelaajalle: Aleksi Jokiranta.

Ruutiukkojen palkinnot, MyPa-taustaisia:

Pojat: Luca Popa

Tytöt: Nella Hirvisaari.

Arja Leppäsen muistopalkinto MyPa-taustaiselle pelaajalle: Sanni Koskela.

- Markku Lintula -

Laatikoittain munkkeja ja juomia odotti pelaajia ja taustajoukkoa Manskarin kahviotiloissa. Useampi nuori kyseli, maksavatko tarjoilut jotain. Eivät toki, ja siksi tarjoilujen jako kävikin sujuvasti.


Puheenjohtaja Sampo Suojala toivotti lähes täyden hallillisen tervetulleeksi. Tilaa oli lähinnä päädyissä, joten väkimäärä vastasi takavuosien parhaiden korispelien suosiota.



KJP:n vuoden joukkueena palkittiin 2013-14 syntyneiden tyttöjen joukkue, joka osasi ottaa palkinnosta ilon irti.

MyPa-legenda Erkki "Käärö" Leppänen antoi Arja Leppäsen muistopalkinnon Sanni Koskelalle, jolle palkinto oli illan toinen.


#meidänkjp#unelmienjalkapallokenttä#visitkouvola#kouvola#urheilukaupunki
#KJP #montajoukkuettayksiseura #kouvolanjalkapallo #kaakonkolmonen #futiskouvola #kouvolanjalkapalloonkjp

Joukkueen uusimmat uutiset

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20