Sektoritaulusta sai tarkalla kädellä mukaansa palkinnon. KJP:n P11-joukkueen Eljas Tuovinen pisti avauspallon tyylikkäästi keskelle.
Pallo liikkuu, satoi tai paistoi
Niskaan räpsähtänyt sadekuuro kertoi tiistaina kauppakeskus Veturin pihalla, mistä nuoret futarit on tehty. Vanhemmat ja muut kyytiaikuiset säntäsivät oitis sateensuojaan, mutta juniorit jatkoivat sitä, mitä olivatkaan juuri sateen sattuessa tekemässä.
Eikä epävakaista säätä K-Futiskiertueen Kouvolan päivänä muutenkaan kannattanut harmitella. Kun perheet eivät olleet rannoilla eivätkä vesipuistoissa, kävijöitä riitti Palloliiton ja sen pääyhteistyökumppanin K-ryhmän tapahtumaan tasaisena nauhana. Parhaimmillaan tempausalueella oli kerrallaan satakunta henkeä, ja kun vaihtuvuus oli neljän tunnin aikana jatkuvaa, hyvinkin 400-500 nuorta vanhempineen sai nauttia sopivan erilaisesta lomapäivästä.
Järjestelyjen kolmikannan kiertueella täydentää paikkakuntakohtaisesti hyvä junioriseura, Kouvolassa siis KJP.
- Tosi hyvinhän täällä on väkeä. Vaatetuksesta päätellen moni varmasti harrastaa jo valmiiksi jalkapalloa, mutta kiertueen tapahtumathan ovat kaikille avoimia ja on täällä paljon sellaisiakin, jotka eivät välttämättä vielä pelaa, KJP:n Merja Larikka myhäili uusien harrastajien toivossa.
Liikkuminen pääasia
Järjestäjien työnjako K-Futiskiertueella menee niin, että Palloliitto tarjoaa lajipuitteet eli tehtävärastien laitteet. K-ryhmä tarjoaa tilat, eväät ja kyytimiesten silmäniloksi sähköisiä Volkswageneita, ja paikallinen seura hoitaa paikalle tarvittavan määrän talkoolaisia.
- Nuorille tarjottiin pillimehut ja jätskit ja talkoolaisille ateria. Lisäksi olimme mukana suunnittelussa ja järjestelyissä, Kouvolan K-Citymarketin elintarvikepuolen kauppiaana toimiva Lasse Keränen selvittää.
Keräsen pojat pelasivat nuorempana jonkin verran kuten kauppias samassa iässä itsekin. Tällä hetkellä laji on kuitenkin parhaimmillaan jännitettäessä ja kannustettaessa. Miesten maajoukkue eli kotoisemmin Huuhkajat on kovassa nosteessa, jolloin koko lajilla menee hyvin.
- Viimeisimmät pelit tuli katsottua televisiosta. Paikan päällä olen ollut viimeksi Ranska-ottelussa, ja onhan stadionilla todella hieno tunnelma, Keränen muistaa.
K-ryhmä on Palloliiton pääyhteistyökumppani ainakin vuoden 2024 loppuun. Iso lajiliitto takaa ison näkyvyyden.
- Yhteistyö koskettaa enemmän K-ryhmää kuin yksittäisiä kauppiaita, mutta on ilo olla mukana lisäämässä lasten ja nuorten liikuntaa. Se on aina hyväksi, ja liikunnan jälkeen se ruokakin maittaa eri tavalla.
Monenlaisia palloja
K-Futiskiertueen tapahtumissa osanottajat ovat vähän kuin ilmaisessa huvipuistossa. Pomppulinnan näköiset rakennelmat liittyvät tosin taitoihin ja tarkkuuteen, eli lajinomaisuus on hyvin mukana.
Veturin parkkipaikalla liikkui päivän mittaan todella monen kokoisia palloja aina pienestä lautapelin kuulasta tarkkuustaulun isoihin tarrapalloihin.
Monelle täysin uusi tuttavuus oli eräänlainen pulpettifutis, jossa kaksi pelaajaa istuu vastakkain nähden pehmopallon pleksin läpi. Maali on pelikaverin jalkojen takana, eikä tässä lajissa ratkaise koko vaan jalkojen vikkelyys.
Reaktionopeutta ja nopeita jalkoja tarvittiin vielä futismaskottiaiheisella seinällä, jonka painikkeisiin syttyi milloin punaisia, milloin vihreitä merkkivärejä. Enemmän omaa väriä kerännyt tietenkin voitti ja tulos ilmestyi ihan oikealle digitaalinäytölle.
- Hyvältä näyttää täällä ja ilahduttavasti väkeä on ollut kaikilla paikkakunnilla. Ai missäkö on ollut eniten? No tietysti niillä kerroilla, kun oltu maajoukkueen karsintapelin etkoilla, koska siellä on väkeä muutenkin tosi paljon, Palloliiton Emilia Rinne paljasti.
Lintuja halattavana
Tasatunnein liikunnallisia nuoria ja miksei vanhempiakin kävivät tervehtimässä Bubi ja Helmi, miesten ja naisten A-maajoukkueiden maskotit.
Kun Suomen ja Belgian pelatessa EM-karsintaa 2007 kentälle laskeutui Olympiastadionin tuntumassa pesinyt cityhuuhkaja, miesten maajoukkuetta alettiin osuvasti kutsua nimellä Huuhkajat. Helmipöllöä kansainvälisesti hyvin menestyneen naisten maajoukkueen matseissa ei ehkä ole nähty, mutta tasapuolisuuden vuoksi maajoukkue nimettiin Helmareiksi.
Bubi-nimi tullee osaltaan huuhkajan latinankielisestä nimestä bubo bubo. Oliko Ylen Bror-Erik Walleniuksella osuutta asiaan, lienee isompi arvoitus – häntäkin kutsuttiin Bubiksi.
Maskottien kannalta oli tiistaina enemmän kuin hyvä juttu, että sadekuurot olivat jo ohi halaus- ja kuvaushetkien aikana. Teddyhöyhenet olisivat painaneet märkinä huomattavan paljon.
- Markku Lintula -
Palloliitto on jäsenmäärällään Suomen urheilu veturi. Siksikin K-Futiskiertueen maisema sopi tiistaina teemaan oikein hyvin.
T10-joukkueen Daniela Toivanen (vasemmalla), Olivia Kallioinen ja Amanda Niemi olivat yhdessä viettämässä reipasta lomapäivää oman lajin parissa.
Palloliiton Emilia Rinne huutelee nuoria yhteiskuvaan Helmin ja Bubin kanssa.
Veturin Citymarketin elintarvikepuolen kauppias Lasse Keränen tarjosi osanottajille jäätelöt ja jokainen sai myös pillimehun.
20.10.2023 16.09 | Palkintosateessa katon alla |
13.10.2023 13.58 | Johtajuus kentällä kypsyi ammatiksi |
11.09.2023 21.02 | Seuravalmentajaksi Kouvolaan |
02.09.2023 21.04 | Kouvolan Jalkapallo ry hakee seurasihteeriä! |
26.08.2023 07.00 | Tykkimäki-turnaus kasvaa ja komistuu |
04.07.2023 20.43 | Pallo liikkuu, satoi tai paistoi |