Johtajuus kentällä kypsyi ammatiksi
Julkaistu: 13.10.2023 13.58

Johtajuus kentällä kypsyi ammatiksi

Kouvolan Jalkapallon uusi toiminnanjohtaja on marraskuun alusta lähtien Juuso Laitinen. 33-vuotias kotkalainen siirtyy tehtävään Haminan Pallo-Kissojen toimistolta oltuaan ympyräkaupungin kasvuseurassa peräti kolmessa eri tehtävässä.

KJP:n toiminnanjohtajan paikkaa haki kaikkiaan 11 henkilöä. Seuran puheenjohtaja Sampo Suojala kertoo, että Laitinen jätti haastattelussa itsestään aktiivisen ja osaavan kuvan.

- Juuso tuli selvästi ottamaan sen paikan. Hänen energisyytensä teki vaikutuksen, Suojala kehuu.

Laitinen on jalkapallotaustaltaan Karhulan poikia. Pitkä peliura alkoi Peli-Karhuissa, jossa hän pelasi ensimmäisen miesten ottelunsa vain 14-vuotiaana.

Vanhempia ja isompia vastaan pelaaminen on osa Laitisen filosofiaa.

- Kehittyäkseen pitää pystyä koko ajan haastamaan itseään. Tämä pätee niin pelaamiseen kuin johtamiseenkin. Haluan mennä urallani eteenpäin, joten voimakkaasti kasvanut ja organisaationa kehitystä hakeva KJP on minulle hyvä haaste, Laitinen toteaa tyytyväisenä.

KJP on todella kasvanut, sillä päättyvällä kaudella harrastajamäärä rikkoi ensimmäistä kertaa 1000:n rajan.

Kentältä toimistolle

KTP:n vihreävalkoiset jopa kapteenina kentälle johdattanut Laitinen pelasi itse vielä päättyvällä kaudella Kolmosta PeKan paidassa. Seuralistalta löytyvät muun muassa KTP, FC KooTeePee, PS Kemi Liigassa, Jazz, MyPa, MP ja Levadia Viron pääsarjassa.

Jokaisessa työnantajassa on puolensa ja piirteensä, mutta KTP:tä Laitinen arvostaa selvästi eri tavalla kuin muita. Siellä kaikki on aina toiminut.

Haminassa Laitinen oli paitsi toiminnanjohtaja, myös valmennuspäällikkö ja halliyhtiön vetäjä.

- Seuralla on oma halli, jonka lämmitys maakaasulla ei maailman tapahtumien johdosta ole tosin enää kovin edullista. Kaupungin asukaslukuun nähden juniorimäärä on kuitenkin noussut mukavasti, Laitinen muistuttaa.

Jo ennen Hamina-pestiä Laitinen otti tuntumaa seurajohtamiseen Peli-Karhujen toiminnanjohtajana.

Kepillä ja porkkanalla johtaminen tuli tutuksi Levadiassa.

- Ukrainalainen omistaja tuli joskus puoliajalla haukkumaan koko porukan. Joihinkin peleihin hän taas lupasi omistaan voittobonukset, ja jos voitto sitten tuli, kirjekuoret olivat siististi odottamassa.

Johtajuudesta ammatti

Johtajuus kentällä voi antaa hyvät eväät johtajuuteen myös kentän ulkopuolella. Juuso Laitinen myöntää olleensa jo pitkään todella kiinnostunut siitä, mitä seurojen taustoilla tapahtuu.

- Ruotsissa hengailin usein seuran toimistolla siinä vaiheessa, kun vaimo ei vielä ollut muuttanut paikkakunnalle. Ehdin myös pelaajayhdistyksen kautta osallistua vuoden verran Pohjois-Tanskassa urheilujohtamisen koulutusohjelmaan, mutta koronan vuoksi siitä lopetettiin englanninkielinen osa, eikä jatkamiselle ollut enää edellytyksiä, Juuso kertaa.

Tulevaisuudessa hän pääsee ottamaan vahingon takaisin, sillä Laitinen lähtee yhdessä KJP:n valmennuspäällikkö Jani Lähteen kanssa kotimaiseen ammattitutkinnon sisältävään johtajakoulutukseen. Aloittavassa ryhmässä on toimijoita monesta todella suuresta suomalaisesta junioriseurasta.

- Joukkueissa en ole tietoisesti tavoitellut johtavaa asemaa, mutta sellainen on minulle kuitenkin monesti tullut. Pelikaverit ovat usein käyneet pyytämässä, voisinko puhua milloin valmentajalle, milloin seurajohdolle. Syynä on ollut varmaan se, että olen ollut johtoon asiallisissa väleissä, mutta myös uskaltanut sanoa asioista suoraan, Juuso Laitinen pohtii.

Puhuminen tärkeää

Suora puhe ja rehellisyys ovat Laitisen työkaluja myös KJP:n kehitykseen. Vaikka määrätietoinen kotkalainen aikookin ensi töikseen tutustua uuteen työpaikkaansa juurta jaksaen muun muassa tutun Jani Lähteen avulla, kaikkia mättäitä ei käännetä viikossa, ja yllätyksiäkin voi tulla.

- Jokainen tekee virheitä. Kun minä teen virheitä, niistä on sanottava suoraan, eikä haudottava asioita pienessä piirissä. Haluan kuulla myös ongelmista ja kehitysideoista, Laitinen patistaa.

Juuson suorapuheisuudesta antanevat viitteitä hänen suosikkipelaajansa: Zlatan Ibrahimovic, Roy Keane, Sergio Ramos ja David Beckham.

Käytännössä koko uransa alakerrassa pelannut Laitinen on tottunut näkemään koko kentän. Tutuksi ovat tulleet myös mustelmat, kolhut ja murtumat. Vertauskuvallisesti niitä tuskin pystyy välttämään toimistollakaan, mutta kun asioita puidaan yhteisen tavoitteen näkökulmasta, hampaankoloon ei jää mitään.

Jokaisen junioriseuran iso kysymys on, miten toimintaan lähteneet ja siitä innostuneet vanhemmat sitoutetaan seuraan, vaikka omat lapset sattuisivatkin lopettamaan tai siirtymään lajin perässä muualle. Laitisen ajatuksissa iso avainsana on yhteisöllisyys, jota vastuunjako ja avoimuus pönkittävät.

Johtava liikuttaja

Kasvun ohella KJP on alkutaipaleellaan voinut kirjata muitakin isoja plussia. Laitisen mainitsema yhteisöllisyys on monen joukkueen taustavoimissa hyvässä kasvussa. Hallituksen vastuualuejako näyttää toimivan, ja seura on onnistunut löytämään riveihinsä innostavia tekijöitä unohtamatta kausimaksujen kurissa pitämistä.

Puheenjohtaja Suojala hahmottelee, että viiden vuoden kuluttua KJP on alueen johtava liikuttaja, jonne lapset haluavat ja myös voivat tulla.

- Lähtökohdat kehitykselle ovat hyvät. Olen todella tyytyväinen, että saimme Juuson seuraan. Aivan lähiaikoina saamme myös uuden seurasihteerin, jolloin toiminnanjohtajalle vapautuu rutiineilta aikaa johtamiseen. Tulevaisuudessa haluamme tietenkin saada yhä enemmän joukkueita ylempiin sarjoihin, Suojala listaa.

Jalkapallo on lajina nosteessa, mikä ei kuitenkaan valitettavasti näy Kouvolassa. Se, että Lehtomäen tekonurmikenttää ei lämmitetä, aiheuttaa seuralle isomman kulun kuin kaupungille säästön. Liikuntapuolen ”supistakaa toimintaa” ei neuvona innosta lainkaan, kun nuorten liikunta on tutkitusti hyvä keino pitää terveydenhuollon menoja kurissa.

Löytyvätpä esikuvat läheltä tai vaikkapa Huuhkajista, pelaajien kehitys on aina avainasemassa.

- Tärkeintä on löytää jokaiselle nuorelle motivoiva ympäristö. Jos pelaaminen on liian helppoa, kehitys pysähtyy. Näistä syistä olen aina ollut sitä mieltä, että seurojen pitää pystyä tekemään jollain taholla yhteistyötä, Juuso Laitinen painottaa.

- Markku LIntula -


Se oli siinä. Uusi toiminnanjohtaja Juuso Laitinen ja KJP:n puheenjohtaja Sampo Suojala paiskaavat sopimuksen merkiksi kättä päälle.


Juuso Laitinen pelasi vielä päättyvällä kaudella Peli-Karhuissa, muun muassa KJP:tä vastaan. Kouvolassa KJP:n mustapaidat voittivat 2-

#meidänkjp#unelmienjalkapallokenttä#visitkouvola#kouvola#urheilukaupunki
#KJP #montajoukkuettayksiseura #kouvolanjalkapallo #kaakonkolmonen #futiskouvola #kouvolanjalkapalloonkjp

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20