KJP:n syyskokouksessa 2023 päätettiin, että jatkossa seuran yhteisestä budjetista panostetaan myös sekä naisten että miesten edustusjoukkueiden toimintaan. Päätöksen mukaan toimintamaksusta käytetään 2 euroa/kuukaudessa/pelaaja molempien edustusjoukkueiden toiminnan kehittämiseen. Syyskokouksen päätös herätti ymmärrettävästi keskustelua sosiaalisessa mediassa ja asiasta uutisoitiin myös Kouvolan Sanomissa kokouksen jälkeen. Jäsenistöllä oli mahdollisuus ilmaista tyytymättömyytensä syyskokouksen päätökseen 27.11.2023 mennessä ja vaatia ylimääräistä seuran kokousta, jossa asiaa käsiteltäisiin uudelleen.
Annettuun päivämäärään mennessä vaatimuksia ylimääräisen seuran kokouksen järjestämisestä saapui yhteensä 18 kappaletta. Äänioikeutettuja jäseniä on tällä hetkellä seurassa yhteensä 157, eli vaatimuksen uudesta kokouksesta esitti noin 12 prosenttia jäsenistöstä. Sääntöjen mukaan ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kolmasosa seuran äänioikeutetuita jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt hallitukselle kirjallisen esityksen. Tällöin ylimääräinen kokous on pidettävä kahden (2) kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Hallitus käsittelee pyynnöt seuraavassa kokouksessaan joulukuun alussa.
17.10.2024 18.15 | Seuran syyskokous tiistaina 12.11.2024 Porukkatalo 2. krs. |
15.10.2024 23.15 | Uusi toiminnanjohtaja aloittanut 15.10.2024 |
11.10.2024 13.44 | KJP:n kirppistapahtuma 23.-24.11. |
20.09.2024 19.35 | Tiedote: Muutoksia tulevan talven treeneihin |
27.08.2024 16.25 | Tykkimäkiturnauksen ennätysvyöry täyttää Kouvolan |
17.07.2024 17.22 | Fanituotteet kampanjahintaan |